Pennut 15.4.2017

Narttu: ppn Koppelokairan Noita FI21132/14, LINT AVO2, Näyttelytulos AVO EH
Uros: ppu Massa FI43083/11, FI KVA, Näyttelytulos KÄY EH


Tällä sivulla on kuvia Nodan ja Massan pennuista. On osoittautunut, että kaikista pennuista on kehittynyt päteviä metsästyskavereita. On mukava odottaa syksyn mehtuukautta, kun kotona on tälläinen metsästyskaveri.


Viti

Alma

Halla

Noidan tyttö Mercedes = Mersu

Varpu

Koppelokairan Noita

Massa

5-7 viikkoa

Näiden viikkojen aikana pannut oppivat hurjasti uusia asioita.
Samalla ne myöskin aktivoituivat ja elämään tuli paljon lisää vauhtia.
Pennut olivat viikkojen aikana paljon ulkona, eli aina kun keli sen vain salli. Ne oppivat myös nukkumaan päiväunet pihalla. Lisäksi pennut opettelivat olemaan ulkoaitauksessa keskenään ja isojen koirine kanssa. Hienosti sujuikin kaikki.

Viimein pentujen ollessa 7-8 viikkoa, ne lähtivät maailmalle uusiin koteihin, joissa niitä onkin odotettu malttamattomasti. Nalti Joensuuhun, Noidan Tyttö Mercedes Karstulaan, Varpu Äänekoskelle, Alma Palokkaan, Halla Kemiin ja Viti poika lähtee kesän 2017 aikana Rovaniemelle.


4. viikko

Neljännne viikon aikana pennut on kehittyneet valtavalla loikalla.

Hampaat on terävöityneet, vartalot on vahvistuneet, kuonot kasvaneet, vauhti on kasvanut ja liikkeet varmentuneet. Äänimaailmakin on saanut uusia vivahteita, sisältäen murinaa, urinaa, haukkumista, komentelua ja ulvomista, sekä älähtelyä. Pennut painivat ja leikkivät hereillä ollessaan. Hauska on huomata miten leikkiin kutsu tapahtuu näillä pienilläkin niin, että takapää on pystyssä ja etupää alhaalla.

Hännät on nousseet ylös ja niillä on alettu ilmaista tunnetiloja. Kun ihminen menee pentulaan, alkaa hännät heilua. Pennut ryntäävät luokse ja kiipeävät vasten. Sylissä on ihanaa. Kaikki pennut on rohkeita ja kiinnostuneita kaikesta. Rohkeasti ne ovat tulleet ulos pentulasta tutustumaan koko kotiin, jossa niitä on paimentanut Noidan lisäksi mummo-koira Akka. Kissat ovat aikaisemmista pantukohtaamisista viisastuneina pysytelleet kunnioittavan etäisyyden päässä pennuista. Katselevat niitä kyllä mielellään takan päältä tai jostain vähän kauempaa.

Tällä viikolla on syöty myös jauhelihaa ja vedessä liotettuja nappuloita. Maitoa menee silti vielä todella paljon. Noita jättää makuupaikoille jälkeensä maitolammikoita, joten ainakin se tuntuu riittävän edelleen.

Pennut nukkuvat hyvät yöunet, mutta klo 04-05 välillä onkin sitten herätyksen aika. Noita käy ruokkimassa ja ennenkun uni tulee uudelleen, on pentulassa aikamoinen älämölö. Vähän ollaan me ihmisetkin siis hereillä siihen aikaan yöstä. Nyt vain odotellaan kelien lämpenemistä, että päästään ulkoilemaankin oikein kunnolla.





Viti

Sofia

Linda

Nalti

Justiina

Kirahvi


********


3. viikko

Kolmannella viikolla vauhti kasvaa ja liikkeet varmenevat. Pentulassa haukahdellaan ja leikitään lyhyitä aikoja päivittäin. Maitoa menee hurjasti ja onneksi sitä emällä riittää.

Noita ei makaa enää koko aikaa pentujen kanssa, vaan ottaa laatuaikaa myös Akan ja meidän ihmisten kanssa. Kevyt on kuitenkin Noidan uni, sillä pieninkin äänähdys pentulasta saa emän liikkelle tarkistamaan mitä sillä tapahtuu. Usein juokseekin vain katsomaan pentulan reunan ylitse ja kun toteaa homman olevan hallussa, niin palaa takaisin huilaamaan muun lauman luokse. Kissatkin ovat saaneet taas osansa Noidan ylitsevuotavasta ystävällisyydestä, kun Noita menee niitä vastaan ihanasti hymyillen koko purukalusto paljaana.

Pennuilla alkaa hampaat ilmaantua. Ikeniä kutittaa selkeästi, koska kaikkeen pitää kokeilla tarttua. Välillä suussa on kaverin koko ylaleuka, tassu tai häntä. Jonkinlainen painiminen on käynnissä aina, kun ovat hereillä.

Pentulassa on nyt laitettu kuivikkeita tarpeita varten. On hauska huomata, kuinka fiksusti pennut hakeutuvat tarpeilleen sinne kuivikkeille ja koittavat pitää makuupaikan puhtaana. Nooo - eihän se aina osu oikeaan, mutta ovathan nämä vasta 3 viikkoisia.


Kirahvi ja Viti

2. viikko

Toinen viikko on sujunut syöden ja nukkuen kuten edellinenkin, mutta nyt nukkumisten välillä pidetään jo silmiäkin auki. Kovasti ottaa valo silmiin ja pennut pyrkivätkin olemaan pää piilossa.

Pentujen paino on kehittynyt hienosti ja kilon raja meni rikki kaikilta viikon loppuun mennessä. Hienoa.

Tällä viikolla on alettu myös jaloittelemaan. Kovin on vaakkuvaa meno, mutta menoa kuitenkin. Tämä tarkoittaa myös sitä, että pennut eivät enää nuku kokoajan yhdessä läjässä, vaikka kaverista saakin ihanasti turvaa sillon kun emä ei ole paikalla. Lisäksi pentulasta alkoi loppuviikosta kuulumaan jo jonkinlasita äänen avausta - jotain haukahtelun ja murinan kaltaista. On se vaan mukavaa seurata, millä vauhdilla nämä pikkuiset kehittyvät.

Emän paikalle tulo saa aikaan valtavan säpinän ja ryntäilyn kohti maito-baaria. Onneksi baarissa riittää maukasta evästä joka kaverille.



Maito-baari avoinna

Yhdessä on turvallinen olo

Hauska nähdä Sinuakin :)

Odottakaapa vaan, kun mää tästä ruopaisen menemään...



**********




1. viikko

Ensimäisen viikon aikana pennut ovat osoittaneet olevansa oikeita sisupusseja. Kovasti mögerrellään pentulassa paikasta toiseen ja päivä päivältä kovempaa vauhtia. Yninä ääniäkin kuuluu nyt jo enemän, kun muutama päivä sitten.

Pentujen paino on nyt n.tuplaantunut syntymästä. Päivittäinen painon nousu on tasaista ja kasvukäyrät on kaikilla samansuuntaiset, ylöspäin kohoavat. Emon maitobaari on avoinna 24/7. Pennut ruokailevat monia kertoja vuorokaudessa ja luonnollisestikin emon ruoankulutus kasvaa samassa suhteessa.

Noita onkin emona osoittautunut vastuuntuntoiseksi ja helläksi hoivaajaksi. Omalta Akka-emoltaan se on esimerkilliset oppinsa perinyt. Siitä olemme erittäin ilahtuneita. Noita antaa meidän ihmisten puuhastella pentujen kanssa, mutta perheemme eläimillä (koira, kissat) ei ole itsekseen asiaa pentulaan, sen Noita on tehnyt niille kaikille hyvin selväksi.




Kirahvi

Linda

Lumikko

Sofia

Arttu

Justiina

Kaikki 22.4.2017

Kaikki 22.4.2017



*************




15.4.2017 Pentujen syntymäpäivä

Noita oli muutaman päivän ollut hieman levoton, joten osasimme arvella pentujen syntymän olevan käsillä.
Ensimäinen pentu - Linda-  syntyi klo 17 ja siitä niitä sisaruksia sitten tuli maailmaan tasaiseen tahtiin n. 1/2 h välein.
Pennuille annettiin heti synnyttyään tunnistenimet, Linda, Lumikko, Sofia, Kirhvi, Arttu ja Justiina.
Taustaa nimille: 15.4 Lindan nimipäivä
Lumikko: Valkoinen pentu
Sofia: 15.4 Sofian nimipäivä (ort.)
Kirahvi: Hauskasti rajautuneet kirahvimaiset laikut selässä.
Arttu: Artulla on valkoinen vyö lanteillaan (Puukon-veljekset).
Justiina: Päästi sellaisen ensiparkaisun, että kaikki säpsähti ja lähti möngertämään vauhdilla kohti maito-baaria.